Paavo Pesusieni kakku
Veljeni tyttöystävän 18-vuotispäivät lähestyivät ja tiesin Sadun olevan ehkä Suomen hulluin Paavi Pesusieni-fani. Ei siis ollut paljoa vaihtoehtoja minkälaisen kakun Satu haluaisi
Olen aikaisemmin tehnyt vain ns. 2D-kakkuja, eli koristelut ovat olleen kakun pintaa myöten meneviä. Tällä kertaa oli kuitenkin toiveena kakku ilman marsipaania, ja päälle sai mielellään tulla vain kermaa. No, tämä teki hieman vaikeaksi saada Paavon lärvi kakkuun. Mutta kun on näin kekseliäs niin no worries!
Elikkäs tässä olisi ohjeet perus täytekakun tekoon:
Pohja on ostettu valmiina kaupan hyllyltä (Olen todeeella laiska tekemään kakkupohjia!) Taisi olla Rainbow, kolmikerroksinen vaalea kakkupohja.
Täytteeksi tulee kaksi erilaista täytettä:
1 kakkupohja
2dl kermaa
irtokarkki kaloja
1 prk Vanilja rahkaa
Mandariini-persikkatäyte
1 purkillinen (175g) säilyke mandariineja sokeriliemessä
1 purkillinen 8250g) säilykse persikoita sokeriliemessä
100g Valion Sitruunarahkavalmistetta
2dl Flora vispiä
½ dl vaniljakreemijauhetta
1 rl Dr. Oetkerin liivatejauhetta
Ensin valuta kaikki nesteen pois mandariineista ja persikoita,(jätä valumaan siivilään, siksi aikaa kun teet muun täytteen valmiiksi) mutta säästä neste kakun pohjan kostuttamista varten!
Vispaa kerma ja lisää siihen sitruunarahkavalmiste.
Kostuta pohjat säilykkeiden mehulla.
Soseuta hedelmät, mutta älä tee niistä aivan mössöä, saa/pitää jäädä pieniä palasia.
Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe.
Laita pieneen kippoon n. ¼dl vettä ja 1rl liivatejauhetta, lämmitä seos mirkossa täydellä teholla n.30 sek. tehosta riippuen, niin että liivatejauhe on sulanut kokonaan.
Vispaa liivateseos nopeasti täytteeseen ohuena nauhana kaataen.
Hyydytä täytettä jääkaapissa n. 15min, jolloin liivate on alkanut jähmettyä, muttei kokonaan.
Levitä täyte ensimmäisen pohjan päälle. Ja laita kakku jääkaappiin jähmettymään.
Daim-vattu-täyte
1 paketti Daim mini suklaarakeita
1rkl sitruunamehua
3 liivatetta
2dl Flora Vipsiä
½prk Mascarpone-juustoa (a250g)
½dl sokeria
1rkl vettä
150g jäisiä vadelmia
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi.
Lisää sokeri, mascarpone ja Daim-rakeet.
Mittaa kattilaan sitruunamehu ja vesi, kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Lisää liivateseos täytteeseen kevyesti vispaten, ohuena nauhana.
Sulata vadelmat. Sekoita täytteen joukkoon lusikalla, muussaamatta vadelmia.
Laita täyte n.15min jääkaappiin
Levitä täyte kakkoskerroksen päälle, ja laita takaisin jääkaappiin.
Lisää viimeinen pohja kakun päälle, ja levitä vaniljarahka kakun päälle hieman epätasaisesti (pitäisi näyttää hieman hiekalta, sillä Paavo asuu meren pohjassa, missä on hiekkaa)
Pursota kermasta reunukset 30mm tyllalla.
Koristeet
Marsipaani koristeet voi tehdä jo edellisenä päivänä.
2prk sokerimassaa
2 Dumle tikkaria
punaista marsipaania
vihreetä marsipaania
nestemäistä elintarvikeväriä: keltaista ja oranssia
1 Kick-patukka
Paavo Pesusieni:
Muotoile sokerimassasta neliö.
Lämmitä mikrossa n.10sek Kick-patukkaa ja muotoile siitä Paavon housut ja jalat. Lämpimänä patukka tarttuu paremmin sokerimassaan.
Töki Paavoon paksulla hammastikulla tai pensselin toisella päällä, Paavoon pieniä reikiä.
Maalaa keltaisella elintarvikevärillä Paavo keltaiseksi, anna kuivua.
Lisää silmät sokerimassasta, ripset ja pupillit Kick-patukasta ja suu punaisesta marsipaanista.
Laita haluamaasi kohtaan kakussa Dumle tikkari, johon Paavo nojaa pysyäkseen pystyssä.
Paavon talo:
Laitoin itse talon sisällä kurkun pään, kun en kerennyt hakea Confetista mitään kevyttä sisusta
Laita sokerimassasta päällys, ja tee veitsellä ohuet viivat vinottain (näyttää silloin enemmän ananakselta).
Maalaa ¨ananas¨oranssilla elintarvikevärillä ja anna kuivua.
Lisää vihreästä marsipaanista lehdet talon päälle, ja sokerimassasta ovi.
Patric:
Muotoile punaisesta marsipaanista Patric, raajat ovat hieman suippoja.
Kauli vihreätä marsipaania sen verran, että saat veitsellä leikattua Patricin housut (jos housut eivät meinaa pysyä, sivele hieman vettä punaiseen ja vihreään osaan, jolloin niistä tulee hieman tahmeat).
Lisää sokerimassasta silmät, Kick-patuksasta kulmat ja pupillit, sekä punaisesta marsipaanista suu.
(Lisäsin suun marsipaaniin hieman punaista, jotta se erottuisi muuten punaisesta Patricista ja tökin pieniä pisteitä punaisella elintarvikevärillä)












